keskiviikko 28. elokuuta 2013

Pohjetreeniä

Hei, oletteko koskaan joutuneet pohtimaan, miten treenata pohkeita, kun salilta ei siihen löydy varsinaisia laitteita? Aiemmin olen treenannut pohkeita parilla eri laitteella, istualleen sekä seisoalleen. EVOlta ei kuitenkaan löydy pohkeille tarkoitettua laitetta laisinkaan. Pidän kuitenkin EVOssa siitä, että siellä on paljon tilaa mielikuvitukselle, treeni pysyy näin myös monipuolisempana sekä mielenkiintoisempana, kun tulee kokeiltua kaikenlaista uutta.

Olen treenannut nyt pohkeita Smith-laitteella niin, että asetan tangon alle hieman eteen steppilaudan, jolle nousen päkiäseisontaan. Seisoalleen tehtävissä pohjeliikkeissä käytettävää painoa rajoittaa kuitenkin selän sekä koko vartalon hallinta. Tämä on hyvä asia siinä mielessä, että tulee treenattua samalla esimerkiksi keskivartalon hallintaa, mutta pohkeiden maximi painoihin ei tällä luultavastikkaan tule pääsemään. Siksi treenaan pohkeita myös istualleen Precorin leg press -laitteessa, jotta saan säädettyä vastuksen tarpeeksi isoksi pelkäämättä taittavani selkääni.

Treenit ovat kulkeneet hyvin viime viikkoina, heinäkuun tauko on jo kohta kiritty kiinni voimallisesti, mutta peilissä on vielä huima ero kesäkuiseen. Syöminen tökkii todella pahasti, tulee syötyä liikaa hiilareita, sokeria sekä rasvaa.


Pohkeet Smith -laitteessa

1 kommentti:

  1. Ruoka-asioissa vinkki: Jos et ole vielä käynyt niin käy tutustumassa http://jookostakookosta.com/ -blogiin. Blogia ylläpitää Tytti Koro, Kaisa Jaakkolan kollega. Tytti tekee leipätyökseen personal trainingiä, ravinto- ja elämäntapavalmennusta. Olin hänen luennollaan viime sunnuntaina Haikossa. ;)

    t. Born Grown

    VastaaPoista