keskiviikko 28. elokuuta 2013

Pohjetreeniä

Hei, oletteko koskaan joutuneet pohtimaan, miten treenata pohkeita, kun salilta ei siihen löydy varsinaisia laitteita? Aiemmin olen treenannut pohkeita parilla eri laitteella, istualleen sekä seisoalleen. EVOlta ei kuitenkaan löydy pohkeille tarkoitettua laitetta laisinkaan. Pidän kuitenkin EVOssa siitä, että siellä on paljon tilaa mielikuvitukselle, treeni pysyy näin myös monipuolisempana sekä mielenkiintoisempana, kun tulee kokeiltua kaikenlaista uutta.

Olen treenannut nyt pohkeita Smith-laitteella niin, että asetan tangon alle hieman eteen steppilaudan, jolle nousen päkiäseisontaan. Seisoalleen tehtävissä pohjeliikkeissä käytettävää painoa rajoittaa kuitenkin selän sekä koko vartalon hallinta. Tämä on hyvä asia siinä mielessä, että tulee treenattua samalla esimerkiksi keskivartalon hallintaa, mutta pohkeiden maximi painoihin ei tällä luultavastikkaan tule pääsemään. Siksi treenaan pohkeita myös istualleen Precorin leg press -laitteessa, jotta saan säädettyä vastuksen tarpeeksi isoksi pelkäämättä taittavani selkääni.

Treenit ovat kulkeneet hyvin viime viikkoina, heinäkuun tauko on jo kohta kiritty kiinni voimallisesti, mutta peilissä on vielä huima ero kesäkuiseen. Syöminen tökkii todella pahasti, tulee syötyä liikaa hiilareita, sokeria sekä rasvaa.


Pohkeet Smith -laitteessa

maanantai 12. elokuuta 2013

Treenaaminen on helppoa, syöminen ei

Takana viikko ja neljä päivää. Ensimmäiset neljä päivää (torstaista sunnuntaihin) ajattelin enemmän tai vähemmän harjoitteluna tähän elämäntapaan paluuseen. Aloitin treenaamisen samalla kolmijakoisella ohjelmalla kuin keväällä.  Tarkoituksena on kuitenkin uusia ohjelmaa ja muokata sitä paremmin omia tavoitteita vastaavaksi, kun tähän on päästy taas kiinni. Kuukauden tauko näkyi jonkin verran pudonneissa painoissa, mutta muuten itse raudan nostaminen maistui taas oikein hyvälle!

Ruokavalioon kiinni pääseminen ei sitten jäänytkään tuohon neljän päivän "harjoitusajanjaksoon", vaan on kestänyt viimeset 11 päivää. Tuskaa aiheuttaa se samainen himo, joka hiipi mukana koko kevään, rakastan leipää ja makiaa: irttareita, suklaata ja jäätelöä. Muutenkin epäilen, että syömäni kokonaisuus ei toimi oikein, sillä kuluneella viikolla on ollut ongelmia mahan toimimisen kanssa. Toinen epäilyjä aiheuttava juttu on ollut tuo nuutuneisuus. Vaikea uskoa, että saisin liian vähän energiaa. Veto on kuitenkin ollut niinä päivinä todella hukassa, jolloin olen treenannut aamulla ja työskennellyt päivällä.

Oon miettinyt myös treenin aikana nautittavaa juomaa, joka antaisi energiaa suoritukseen. Viimeksi ostamani treeniä ennen nautittava buusteri on nimittäin niin kuvottavaa, että edes sen ajatteleminen saa voimaan pahoin. Huomasin, että Gatoradelta löytyy ruokakaupoissa myytävää jauhetta, joka on tarkoitettu pitkäkestoiseen suoritukseen. Aloin miettimään, mikä mahdetaan laskea pitkäkestoiseksi, jos verrataan yhdeksän tunnin Iron man triathlonia ja mun 1,5-2h salitreeniä... kaikkihan on suhteellista. Kai se parhaiten testaamalla selviää, saanko tuosta hyötyä salilla ollessani.

Tämä viikko olisi tarkoitus kirjata nyt virallisesti ja ihan tosissaan kaikki syömäni jutut ylös, jotta voidaan ottaa ravintoneuvojan kanssa tämä käsittelyyn ja luoda oikeanlainen ruokavalio.



perjantai 2. elokuuta 2013

Levoton kuntosalitestaaja part. 3.

Ensimmäinen päivä takana! Oon suhteellisen tyytyväinen siihen, miten eilen tuli pysyttyä ruodussa.  Yhden holtittomasti syödyn kuukauden jälkeen lähes täysin hiilariton päivä aiheutti shokin, ainakin henkisesti.  Puuroa menikin sitten aamu- ja iltapalaksi :D Liikaa tuli siis syötyä, mutta sentään "hyviä" juttuja :)

Kaiken lisäksi mun kämppäkaveri lähti kuukaudeksi Jenkkeihin ja jätti mut ihan yksin. Mun mielestä ois ollut ihan reilua, että hää ois tuonu mulle seuraks koiran, tai vähintäänkin kultakalan, mut ei. Kattotaa mimmonen eläintarha tai spurgula meidän kolmio on kuukauden päästä kun oon yksinäisyyteni haalinut kaikkea mukavaa :D

Kirsikkana kakun päällä palasin vielä lomalta töihin ja vietän pian karseinta viikkoa kuukaudesta, joten
kiitos ja anteeksi siis kaikki ihanat ystäväni töissä ja vapaalla, jotka joutuvat kuuntelemaan russutustani vielä hetken aikaa <3

Tänään aamulla työpaikan palaverissa pidättäydyin kaikista herkuista: makeista ja leivästä. Oon niin ylpeä taas ittestäni, että sen kunniaksi lähden kohta kaupoille katselemaan sporttivaatteita :P Eikös niitä palkintoja ja välitavoitteita pitänyt aluksi olla usein ;)

Paliksen jälkeen kävin testaamassa EVO kuntosalin Leppävaarassa. Yritän minimoida turhaa aikaa vievää matkustamista stadin keskustaan, kun voisin sporttailla työpaikkanikin vieressä. Ehdottomat plussat ovat EVOn aukioloajat: 365 päivää vuodessa, joka päivä klo. 05-24. Selloon saapi myös auton parkkiin aina ja ilmaiseksi, mikä on kamalan kiva juttu, kun vettä tulee kaatamalla vaakatasossa! Kuntosali näytti todella uudelta ja erittäin siistiltä. Laitevalikoima oli hieman niukka jalkatreeniä ajatellen, mutta käsille & olkapäille sekä selälle & rinnalle näytti olevan kattavasti laitteita. Mielikuvitusta käyttäen saa kuitenkin todella monipuolisen treenin, ja vapaiden painojen enempi käyttö omaan treeniini on enemmän kuin tervetullutta. Tilaa ja korkeutta riitti, ikkunoista tuli mukavasti valoa muutenkin kivasti valaistuun saliin. Ainoa järkytys tuli salilla soivasta musiikista :D ehkä olen liikaa tottunut hardstyleen treeneissäni, sillä se luritus, mikä soi, ei ainakaan tsempannut nostamaan rautaa :P Naisten suihku- ja pukuhuonetilat ovat käytännölliset, vain saunaa jää ajoittain kaipaamaan. EVOn kuukausimaksu on vain 39,90€/kk, eikä asiakkuudella ole sitoutumisaikaa.

Itseäni kutkuttaisi vielä ennen päätöstä kuitenkin testata SATS Leppävaara, ehkä noita muitakin! En liiemmin ehdi käymään noissa ryhmäliikunnoissa, mutta ne olisivat ihan mukava lisä edes välillä. Onko teillä kokemuksia muista Leppävaaran kuntosaleista ? :)

EVO Leppävaara
Back on track!