keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Treenitauon viimonen päivä

Elossa! Oon uskomattoman etevä tekemään katoamistemppuja niin interaktiivisesti, kuin oikeassa elämässäkin. Kaiken huipuksi en koskaan muista kertoa kenellekkään että pidän taukoa jostain asiasta :D

Kattelin, että viimosen bloggauksen oon julkaissut juhannuksena. Sen jälkeen kaikki lähtikin vähän käsistä. Pari viikkoa juhannuksen jälkeen meni alisuoritteisesti salilla, koska mulla oli todella pahasti kiireitä työharjoittelun lopun kanssa. Ja viimein kun heinäkuu koitti ja työharjoittelu oli ohi, sain mahataudin, joka piti mut vuoteessa puolet viikosta. Noiden kolmen viikon jälkeen olin todella stressaantunut siitä, etten ollut päässyt salille, niin kuin olisin tahtonut. Kaikki tämä alkoi viemään fiiliksiä jotenkin aina vaan negatiivisemmaksi.

Pikkuisella juttutuokiolla kaverini kanssa päätin, että mun täytyy pitää totaalitauko treenaamisesta. Sellainen periodi, etten edes yritä lähteä salille, etten nää salikamoja, etten selaa pakkotoiston forumia. Treenaamisenhan piti olla mulle elämänilo, ihana intohimo.

Heinäkuun aikana epäilin, tulenko saamaan motivaatiotani enää takaisin. Tiedättehän, kun aloittaa jotkin jutut liian rankasti ja väsyy nopeasti. Enkä halua alkaa erittelemään, mitä kaikkea kauhiaa on tullut pistettyä suuhun kuukauden aikana, tai kuinka vähän on tullut oikeasti urheiltua, sillä nyt on heinäkuun viimeinen päivä ja pursuan intoa piukeena !! :)

Jääkaappi on siivottu ja varustettu pelkällä terveydellä. Piristin itseäni sitruuna-vadelma vedellä. Huomenna elämä jatkuu taas, niin kuin sen kuuluukin mennä, eli terveellisesti!