sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

25kg leuanvetoon

Aivan uskomattoman hyvä viikko takana! Mahtava fiilis kerrankin maanantaina, vaikka herätys olikin jo viideltä ja nukuttuja tunteja kertyi suunnilleen yhtä paljon. Olo on kuitenkin energinen ja freessi, afersunin nihkeäksi jättämää ihoa lukuunottamatta.

Viime viikolla treenasin viidesti, tiistaina jalat, keskiviikkona rinta & selkä, torstaina kädet & olkapäät, lauantaina uudelleen jalat ja sunnuntaina jälleen rinta&selkä. Arjen treenit olivat perustreenejä ja venyivät jälleen hyvin myöhäisiksi. Niistä ei sen kummempaa raportoitavaa. Edellisestä postauksestani heränneenä viikonlopun treenit vedin sen sijaan erittäin kovaa.

Lauantain jalkatreenistä tulikin todella hikinen ja tuskainen. Jalkatreenin aloitan aina pohkeilla, ensin seisaallaan Hack -laitteessa ja sitten istuallaan. Hack-laitteen pohjetreeni toimii mulla lämmittelynä, sillä en pysty lastaan maximeja ilman, että mun selkä alkaa osoittaan merkkejä notkahtelusta, puhumattakaan olkapäihin kohdistuvasta kivusta. Toistot jää seisaallaan viiteentoista. Istuallaan pääsee sitten todella kurittamaan pohkeita alle kymmenen toiston sarjoissa. Pohkeita seuraa reiden ojennus, missä lähdin pudotussarjoissa aiempaa painavimmilla painoilla. Täytyy todeta, että ensimmäinen erittäin onnistunut sarja tällä laitteella sen jälkeen, kun lopetin treenaamisen frendini avustuksella, eli kolmeen viikkoon! Kyykkyliikkeissäni pidin huolen, että pääsen tarpeeksi alas, vaikka niissäkin tein useampia kovempia sarjoja kuin koskaan aiemmin. Tällä kertaa tein rehellisesti myös askelkyykkyä, kaksi sarjaa penkin kanssa ja viimeisen kokonaan lattialla. Reiden koukistukset mahallaan ja istuallaan rikkoivat myös aiemmat ennätykset.

Lauantain draivi jatkui sunnuntaina. Varmasti osaksi sen vuoksi, että omatuntoni - tai mikä lie, ei antanut mun jäädä illaksi kotiin, vaikka kämppikseni yritti hukutella Makuunin leffa & irttari yhdistelmällä. Siinä tovin ääneen pohdittuani irttareiden ja kunnossa olevan kropan välillä, en enää tohtinut jäädä kotiin. Sainkin siitä sitten jotain sen suuntaista kuittia, että "olithan sä jo kotona tarpeeksi". Mulla nimittäin oli vapaapäivä aamun yhtä asiakasta lukuunottamatta. Rinta- & selkätreeni laittoi taas kaikki enkat uusiksi. Aivan mahtavaa! Kevenetyssä leuanvedossa enää 25kg omaan painoon. Mikä onkin ollut yksi mun tavoitteista alusta saakka, saaha ensimmäistä kertaa elämässäni vedettyä leuanveto. Oon aivan fiiliksissäni :) Koko ajan oli hyvä hiki ja tekemisen meininki yllä.

Viikonloppuna oli viimeiset treenit Vantaa Gym Clubilla. Oon lähes varma jo, että jään kaipaamaan hallimaista, korkeaa ja tilavaa, yhtenäistä tilaa. Tästä kuitenkin seuraa todella mielenkiintoisia treenihetkiä. Vierailen nimittäin tulevalla viikolla (ehkä myös seuraavalla) eri saleilla, joista tulen kirjoittamaan esittelyt ja pientä vertailua tänne blogiini. Tämän jälkeen alan treenata yhdellä niistä. Vahvasti luulen, että se tulee olemaan lähin salini, mutta ehkä jokin kauempi tekee minuun lähtemättömän vaikutuksen.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti